perjantai 15. marraskuuta 2013

Miksi isot yritykset kaatuvat? 5 asiaa Jim Collinsilta (How The Mighty Fall?)

Jim Collins on kirjoittanut johtamisen klassikkoteoksen Hyvästä paras (Good to great). Toinen merkittävä teos on How the Mighty Fall (Miten suuret kaatuvat), joka kertoo suurten yritysten nousuun ja kaatumiseen liittyvistä syistä.

Taloussanomissa on lyhyt katsaus viiteen syyhyn, miksi suuret ja menestyvät yritykset kaatuvat. Tässä poimintoja Markku Saksan kirjoittamasta artikkelista.

1. Askel
Ensimmäisellä askelmalla on ylimielisyys, joka leviää johtajistossa ja työntekijöissä. Tauti on jo pitkällä, kun firman johto alkaa kellua itsekehussa. Johto kulkee seminaareissa ja klubeilla kertomassa, kuinka hyvän yrityksen he ovat omalla lahjakkuudellaan rakentaneet. He ovat ansainneet menestyksen, koska he ovat niin teräviä, niin hyviä ja niin idearikkaita ja niin hämmästyttäviä.

2. Askel
Toisella askelmalla hybris "me hyviä ja osaamme kaiken" muuttuu haluksi kasvaa.
Se kahmii myös yhä lisää sellaista liiketoimintaa, johon yrityksessä ei riitä pätevyyttä. Loikkiminen vieraille alueille ei ole enää kurinalaista toimintaa.

Samaan aikaan niiltä unohtuu se ydintoiminta, johon menestys on perustunut.

3. Askel
Kolmannella askelmalla varoitussignaalit voimistuvat, mutta firma pärjää edelleenkin niin hyvin, että se voi selittää ongelmat sillä, että kyse on syklistä ja vain väliaikaisista ilmiöistä.

4. Askel
Kun firman vaikeudet alkavat näkyä jo ulkopuolelle, valtaan nousevat karismaattiset johtajat.

Kun jo tarvittaisiin kylmää harkintaa, pelko saa johtajat tekemään hätäisiä ratkaisuja, joilla firman alamäki jyrkkenee.

5. Askel
Kalliiksi tulleiden uusien alkujen ja muun höyryämisen jälkeen yrityksen ennen niin vahva talous alkaa olla huonossa kunnossa. Kierre kohti pohjaa alkaa, kun johtajat ja työntekijät hylkäävät toivon siitä, että firma voisi enää rakentaa suuren tulevaisuuden
Missä vaiheessa sinun yrityksesi on menossa? Vai onko kaikki hyvin? Onko todella hyvin vai haluatko kieltää todellisuuden?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti